Deittisovellus: Hyvä seksi- lisää nautintoa -deittailu

Hyvä seksi – Myytit kumoon ja nautintoa tilalle!

Laita hyvä kiertoon!

Seksi ja hyvä parisuhde nähdään kulttuurissamme lähes synonyymeina – ei seksiä, ei hyvää parisuhdetta. Paljon seksiä = hyvä parisuhde. Mutta mitä on hyvä seksi?

Jos olet sitä ikäluokkaa, jonka tietämys seksistä perustui aikanaan koulun terveystiedon tuntien Näin puet kondomin banaanille ja tässä lista seksitaudeista -valistukseen ja Cosmopolitan-lehden Laita pippuria miehesi nenän alle juuri ennen kuin hän laukeaa -vinkkeihin, saattaa olla, että esteenä sinun ja hyvän, nautinnollisen seksin välissä on tietyt yleiset, virheelliset seksikäsitykset.

Tässä artikkelissa päivitetään seksitietoutta ja oiotaan seksiin liittyviä käsityksiä sekä pohditaan, mitä oikeastaan on hyvä seksi. Lisäksi tarkastelun kohteeksi pääsevät seksiin liittyvät yleiset uskomukset, kuten esimerkiksi: 

  • Seksi kuuluu parisuhteeseen.
  • Miehillä on aina seksi mielessä.
  • Naisten on vaikea saada orgasmia.
  • Hyvässä parisuhteessa on seksiä kaksi kertaa viikossa.

 

Osansa analyysista saa myös klassikko-ohje haluttomuuteen: Seksistä kyllä innostuu, kun siihen vaan ryhtyy. Kun luet koko jutun sinulle selviää myös:

  • Miksi seksi ei aina houkuta? 
  • Miksi esileikki-sanan voisi unohtaa?
  • Mikä on seksinormi? 
  • Pitääkö seksin loppua miehen laukeamiseen?

"Laita pippuria miehesi nenän alle juuri ennen kuin hän laukeaa!"

Kaverilleni kävi aikoinaan terveystiedon tunnilla melkoinen munkki! Nimittäin esitelmän aiheiden arvonnassa kohdalleni osui…seksitaudit! Ei kun kalvoille listaus taudeista ja mumisten niiden esittely luokkatovereille – pääsipähän opettaja ainakin pälkähästä.

Kuulemma banaani ei enää toimita peniksen virkaa, ja kondomien lisäksi esillä on suuseksisuojia ja mallinnuksia klitoriksesta. Huhu kertoo myös, että enää kaikki eivät myöskään istu naama punaisena pulpetissaan. Valitettavasti seksuaalikasvatuksen huima tason nousu ei enää auta meitä viime vuosituhannella koulua käyneitä, eikä käytännön kokemuskaan aina ole tiedon väärti. 

(Otsikon vinkki liittyy muuten siihen, että Cosmopolitan-lehden mukaan aivastus orgasmin yhteydessä vahvistaa kokemusta. Käytännön toteutus herättää kyllä muutamia kysymyksiä…)

Hyvä seksi = seksiä kahdesti viikossa?

Suomalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä, toteavat Väestöliiton tutkijat huolestuneina. Lukuisat lehtijutut tarjoavat ratkaisuja ongelmaan: Näin piristät seksielämääsi! Hommiin vaan ja 15 vinkkiä haluttomalle naiselle! Tästä 5 vinkkiä miehesi viettelyyn!

Jos olet koskaan huomannut ajattelevasi, että seksiä tulisi hyvässä parisuhteessa olla kaksi kertaa viikossa, ei ihme. Tämä uskomus on hyvin yleinen. 

Mistä tämä käsitys juontaa juurensa? 

Väestöliiton mukaan aikuisilla suomalaisilla on seksiä keskimäärin noin kerran viikossa. Hyvin onnelliset parit harrastavat kuitenkin seksiä kaksi kertaa viikossa tai useammin, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula eräässä lukuisista aihetta koskevissa haastattelussaan. 

FINSEX-tutkimus on kartoittanut suomalaisten seksikäyttäytymistä vuosikymmeniä. Kun mediassa puhutaan seksistä, tutkimukseen viitataan lähes poikkeuksetta – kuten tässäkin jutussa. Tutkimuksessa on kuitenkin heikkoutensa:

Mistä esimerkiksi tiedämme, että kaksi kertaa viikossa seksiä harrastavat parit ovat onnellisia?

Entä onko parisuhde onnellisempi, jos siinä on epätyydyttävää seksiä kaksi kertaa viikossa, kuin hyvää seksiä kerran viikossa? 

Suomalaisten seksin harrastaminen on tutkimuksen mukaan lähes romahtanut: Naimisissa olevien suomalaisten seksin määrä on tippunut viime vuosikymmeninä noin puoleen. Suhteellisesti eniten pudotusta seksikertojen määrässä on 30–40-vuotiailla. Määrät ovat hyvin selvillä, sen sijaan FINSEX-tutkimuksessa seksuaalista tyytyväisyyttä̈ käsitellään yhden kysymyksen verran – ja siinäkin kysytään tyytyväisyyttä seksin määrään!

Seksiä siis harrastetaan keskimäärin kerran viikossa. Sitä kuitenkin haluttaisiin enemmän: Samaisen tutkimuksen mukaan miesvastaajista 69 prosenttia ja naisista 47 prosenttia toivoisi seksiä vähintään kahdesti viikossa. (FINSEX, Väestöliitto, 2015).

Pääsemme asiaan: Seksin harrastamisen ja halujen määrän välillä on siis epäsuhta

Mistä tämä voisi johtua? Lähdetään tutkimaan asiaa!

Hyvä seksi = paljon yhdyntöjä?

Yhdyntäkeskeisyys 

Seksi ymmärretään edelleen useimmiten vain penis-vagina -penetraatioksi. Tämä jättää ulkopuolelle sekä sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen että seksin moninaisuuden. 

Mikä sitten lasketaan seksiksi? Seksi on kullekin ihmiselle juuri sitä, mikä juuri kyseessä olevaa henkilöä kiihottaa ja kiinnostaa seksuaalisesti, yksin tai yhdessä. Tästä voi arvella jo yhden vastausvaihtoehdon kysymykseen mitä on hyvä seksi. (Ja seksin suhteen laskeminen kannattaa unohtaa kokonaan) 🙂

Seksin huippukohta ei ole aina penetraatiossa – etenkään naiselle. Vaginassa on vain vähän hermopäätteitä, olennaisinta naisen nautinnon kannalta seksissä on klitoriksen stimulointi. Klitoris ei saa automaattisesti stimulointia penis-vagina -yhdynnässä, vaikka näin suhteellisen yleisesti luullaan. Palataan tähän vielä tarkemmin pian.

Seksillä kuitenkin on tapana, ainakin heterosuhteissa, muuttua ajan kanssa varsin yhdyntäkeskeiseksi. 

Esileikki, jälkileikki, kuivaseksi - ja se varsinainen hyvä seksi

Esileikki käsitteenä kertoo jo kaiken oleellisen – se on alkupala ennen pääruokaa, eli yhdyntää. Miksi esileikkiä, jälkileikkiä tai mitään muutakaan seksuaalista toimintaa pidetään vähempiarvoisena kuin penetraatiota? 

Vuosikymmen vuosikymmenen perään ihmetellään sitä, miten vaikeaa naisen on saada orgasmi. Ongelma on yhdyntäkeskeisen kulttuurin luoma. Logiikka on tosin ymmärrettävä: Kun seksi on ihmisten mielissä yhtä kuin yhdyntä, ja nainen harvoin saa orgasmia yhdynnässä, niin väistämättä tällainen kuva asiasta muodostuu. 

Miksi penis-vagina penetraatio eli yhdyntä on seksihierarkian korkein porras?

Lisääntymisaspekti on toki yksi asiaan vaikuttanut tekijä, mutta lisäksi miehen nautintoa on pidetty pitkään huomattavasti tärkeämpänä asiana kuin naisen. Sen todistaa selkeästi ainakin kaksi seikkaa: 1. Klitoris löydettiin koko komeudessaan vasta vuonna 1998 (ja monet aikuiset eivät vieläkään tiedä, miltä klitoris näyttää). 2. Seksi loppuu yleensä peniksellisen orgasmiin. 

Hulvattoman hauskasti tärkeää asiaa esittävässä kirjassa Kielletty hedelmä (Strömquist, 2018) tarjoillaan hyvän seksin vaihtoehtoinen skenaario: 

“Yhtä hyvin voisi kuvitella, että koko heteroseksiakti pyörisi klitoriksen ympärillä, ja kaikkea siihen liittymätöntä kutsuttaisiin esileikiksi tai jälkileikiksi”.

Miltä tämä ajatus kuulostaisi sinusta? 🙂

Vaikka yhteiskunnan rakenteet muuttuvat hitaasti, pinttyneitä uskomuksiaan hyvästä seksistä voi alkaa itse kyseenalaistamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää seksielämänsä suuntaa! Ja tämä ei koske vain naisia – virheellisten uskomuksien ja rajoittavien normien purkaminen on win-win kaikille. Jatka lukemista, niin saat tietää, miksi.

Seksinormi ohjaa käsityksiämme hyvästä seksistä - ja tekee seksistä kieltäytymisestä vaikeaa

Väitän, että otsikot onnellisten pariskuntien seksikerroista per viikko, ja niiden vahva rinnastaminen parisuhteen onnellisuuteen, toimivat ennemmin hyvän seksin esteenä kuin rohkaisuna siihen. 

Seksinormi kertoo, millainen on normaali seksielämä ja mitä on hyvä seksi. Normi pohjautuu yhteiskunnan arvoihin, ja sitä vahvistaa median antama kuva seksistä sekä virallisten tahojen, kuten Väestöliiton tutkimustulokset. Vallalla olevan seksinormin mukaan seksitön parisuhde on onneton, kun taas onnellisessa parisuhteessa harrastetaan seksiä kaksi kertaa viikossa. Kun tämän ajatuksen on sisäistänyt, se tekee seksistä kieltäytymisestä vaikeaa. Ja aiheuttaa paineita kaikille. 

Kukapa haluaisi tieten tahtoen tehdä parisuhteestaan onnettoman? 

Tutkimusten perusteella etenkin naiset suostuvat seksiin, vaikkei huvittaisi. 14 prosentilla naisista on yhdyntöjä useammin, kun he haluaisivat (FINSEX, 2015).

Oletko sinä koskaan suostunut seksiin pitkin hampain, koska ”seksi kuuluu parisuhteeseen”? 

Haluttomuuteen on tarjottu lähes järjestäen neuvoksi “ryhtyä hommiin vaan”, vaikka vastahakoisestikin. Halut kyllä yleensä kasvavat, kun päästään vauhtiin, on todennut muun muassa Väestöliiton asiantuntija Osmo Kontula.

Hommiin vaan ja 15 vinkkiä haluttomalle naiselle! -klassikkovinkit

Yleinen ehdotus seksin ja onnellisuuden lisäämiseksi, on seksistä sopiminen parisuhteessa, ns. “kalenteriseksi”. “Aina ei tarvitse itse haluta, ja seksiä voi harrastaa sopimuksestakin”. 

Vaan mitä, jos halut eivät lähdekään käyntiin?

Vielä minun sukupolveni naiset ovat kasvaneet “Älä anna ymmärtää, jos et ymmärrä antaa” -tyyppisten neuvojen maailmassa, jossa aloitetut hommat tuli hoitaa loppuun, halutti tai ei, ettei tuota pettymystä toiselle – tai joudu vaaralliseen tilanteeseen. Asia ei siis ole ihan näin yksinkertainen, kun hommiin vaan -neuvot ehdottaa. Myös uskomus hyvästä, vilkkaasta seksielämästä pettämisen estäjänä elää edelleen vahvana: mies menee vieraisiin, jos ei kotona saa mitä haluaa!

Eräs tunnettu kolumnisti argumentoi vastahakoisen seksin puolesta vertaamalla sitä työntekoon ja syömiseen:

Tekeehän ihminen muutakin, josta ei ihan täpöllä innostu, kuten käy töissä tai syö eilistä makaronikastiketta.

Tämä argumentti heijastelee mielestäni (surullisen) nerokkaasti sekä oman tahdon sivuuttamisen perinnettä että suorittamisajattelun ylettymistä myös seksiin: “Kunhan homma tulee hoidetuksi” – sen sijaan, että kyse olisi puhtaasti nautinnosta. Joustavuus ja kompromissit on parisuhteissa – ja seksissä – on lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta historian painolasti, opitut sukupuolinormit ja yhteiskunnan rakenteet tulisi huomioida vinkkejä jaettaessa. Naiset on perinteisesti kasvatettu joustamaan omien halujensa kustannuksella, mutta suostumuksesta on puhuttu vasta viime vuosina. 

Sen lisäksi, että nämä ohjeet voivat olla todella haitallisia, ne eivät perustu faktoihin. Seksuaalisen halun säilymisen kannalta on tärkeää, että ei rakastele tai osallistu muunlaisenkaan seksuaaliseen kanssakäymiseen vastoin omaa tahtoa, todetaan Duodecim Terveyskirjaston haluttomuutta koskevassa artikkelissa. On esitetty, että vastahakoisesti seksiin suostuminen vaikuttaa ennemminkin niin, että seksiä haluaa jatkossa harrastaa vielä vähemmän.

Myytit kumoon!

Ratkaisuhan voisi olla yksinkertainen: Lopettakaa vastentahtoinen seksi ja miellyttäminen! Seksiä ei voi kuitenkaan irrottaa erilliseksi osaksi muusta maailmasta ja sen rakenteista. Naisen keho on nähty perinteisesti välineenä ja omaisuutena, ja tästä juontavat juurensa lukuisat seksiin liittyvät uskomukset ja ilmiöt, jotka näkyvät toiminnassamme edelleen.

Missään nimessä kyse ei ole vain naisille haitallisista käytännöistä ja ajatusmalleista, vaan esimerkiksi yleinen käsitys siitä, että miehet ajattelevat ja haluavat jatkuvasti seksiä, on saman ajatusmaailman tuotosta. Ja aiheuttaa miehille suuria paineita.

Haitallinen uskomus: Mies aloitteen tekijänä

Suomalaisten miesten ja naisten haluissa on eroja: tutkimusten mukaan miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset. Uskallan väittää, ettei tämäkään asia ole näin yksinkertainen. 

Seksuaalisesti aktiivinen mies on kulttuurissamme edelleen hyväksyttävämpi kuin seksuaalisesti aktiivinen nainen. Mies tekee siis todennäköisimmin aloitteen silloin, kun häntä haluttaa, toteaa seksuaalikasvattaja Reeta Rautavirta Instagram-tilillään (@reetarautavirta). 

Seksi ei kiinnosta? Pukeudu korsettiin ja sukkanauhoihin!

Libidoon, eli seksuaaliseen halukkuuteen vaikuttaa muun muassa biologiset tekijät (sairaudet, hormonitasot, orgasmivaikeudet, kuukautiskierto, lääkitys, alkoholi jne.), psykologiset tekijät (stressi, itsevarmuus, suhde omaan kehoon ja/tai seksiin yleensä, mielenterveyden tila) ja sosiaaliset tekijät (sukupuolioletukset, kommunikaation puute esim. haluista, parisuhdeongelmat ja tyytymättömyys seksielämään) (@reetarautavirta).

Aivan kuten kaikilla muillakin, myös miesten halut liittyvät tunteisiin ja tilanteeseen. 

Tutkimus kumoaa myös “miehillä on aina seksi mielessä” -myytin. Seksi ei kiinnosta varsinkaan väsyneenä ja stressaantuneena ja/tai kun tunneyhteyttä kumppaniin ei ole. Moni mies kokee paineita, että seksiin on aina suostuttava, mikä vain pahentaa stressiä. (mm. Hunter Murray, 2020).

Haluttomuuden syiksi on mainittu näissä tutkimuksissa mm. väsymys, stressi, ajanpuute, tyytymättömyys seksielämään, tylsistyminen, rakkauden loppuminen ja niin edelleen. 

Uskon, että myös kaikki elämänalueet läpäisevä suorituskeskeisyys ja seksikontekstissa orgasmikeskeisyys vaikuttavat asiaan. Jos seksi on yksi suoritus kaikkien muiden kalenteriin merkattavien, mitattavien ja arvioitujen suoritusten ohessa, niin:

a. Kuka siihen jaksaa enää ryhtyä kaiken muun päälle? 

b. Kuinka houkuttelevalta ja vapaaehtoiselta ajatus tuntuu?

Ja ne korsetit ja sukkanauhat! Jos olet kasvanut aikuiseksi Cosmon seksivinkkien ympäröimänä, ja siirtynyt siitä jouhevasti naistenlehtien “Hyvä seksi: 5 vinkkiä” -juttujen pariin, olet varmasti kuullut enemmän kuin kerran tai pari vakiovinkin haluttomuuden hoitoon: pukeudu seksikkäästi korsettiin ja sukkanauhoihin. Arvaat varmaan jo, mitä mieltä olen tämän ohjeen toimivuudesta, vaikka kauniista alusasuista pidänkin? 🙂

Jep. Ne tietysti voivat piristää, tuoda pientä lisämaustetta hyvään seksiin, JOS homma on jo muutenkin nautinnollista. Mutta yhdistäpä ulkoiset “kikat” surkeaan seksiin, niin… 

Jätetään siis ns. “5 seksivinkkiä” -tyyppiset neuvot siis omaan arvoonsa, ja tutkitaan lisää seksikertojen ja seksihalujen epäsuhtaan mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä.

Hyvä seksi: Mikä vaikuttaa seksuaaliseen haluun?

Jos seksielämä olisi todella nautinnollista ja tyydyttävää, voisi olettaa, että seksin määräkin lisääntyisi?  Hyvän seksin käsitykseen kuuluu orgasmit, joten mennään siihen aiheeseen seuraavaksi.

Mystinen naisen orgasmi ja orgasmikuilu

Miehistä 37 % olettaa virheellisesti, että klitoriksen stimulointia tapahtuu automaattisesti penis-vagina yhdynnässä. Niin ikään 32 % miehistä olettaa virheellisesti, että naiset saavat aina orgasmin penis-vagina yhdynnässä. (Fisher & Salisbury, 2014).

Kun heteroseksi 1. usein painottuu yhdyntään ja 2. vaginassa ei ole juurikaan hermopäätteitä eli pelkkä penetraatio ei yleensä johda orgasmiin, kun taas 3. klitoriksen stimulointi olisi olennaisinta naisen orgasmin kannalta, mutta 4. tämä ei ole yleisesti tiedossa kaikilla seksiin osallistuvilla, orgasmikuilun syyt on ymmärrettävät.

Kun lisäksi ottaa huomion yleisen käsityksen miehen orgasmista seksin loppumispisteenä ja naisen hitaamman kiihottumisen, asiassa ei jää ihmettelyn varaa. Toisin sanoen: Nainen voisi olla miehen orgasmin jälkeen vähitellen valmis häntä huipuille vieviin “tositoimiin”, mutta homma onkin jo ohi.

Kun miehen orgasmia on perinteisesti pidetty seksin maaliviivana, jonka perusteella pariskuntien seksikerrat lasketaan, ja yhtäältä taas naisen orgasmia mystisenä ja vaikeana saavuttaa, ei ihme, että tämän käsityksen ovat sisäistäneet yhtä lailla kaikki seksin osapuolet. Naiset ovat oppineet feikkaamaan orgasmia ja sanomaan, ettei sillä ole niin väliä. Tämän käsityksen purkaminen olisi kaikille win-win: jos yleisesti ajattelisimme, että seksiä voi jatkaa vielä miehen laukeamisen jälkeen muilla keinoilla, se voisi vähentää miehen paineita siitä, että on kestettävä pitkään ja naisen paineita saada orgasmi nopeasti – tai esittää saavansa se.

Vaikka orgasmit ovat upea juttu, hyvä seksi on mahdollista myös ilman orgasmeja. 

Tässä kohtaa on paikallaan myös synninpäästö: Mies, jos luet tätä, etkä löytänyt klitorista 1990-luvulla, tai vielä 2000-luvullakaan, ei ihme, koska jopa tiedeyhteisöltä meni aina vuoteen 1998 tehdä tämä löytö! Australialainen urologi Helen O’Connell selvitti monimutkaisin kokein vihdoinkin, että klitoris – toisin kuin olimme kuvitelleet – ei ole mikään vaaleanpunainen pallukka, vaan vähintään peniksen kokoinen elin. Virhekäsitys on syntynyt siitä, että ainoastaan klitoriksen pää on ulkona. 

Sen sijaan niin kutsuttua G-pistettä ei ole voitu todistettavasti osoittaa olemassa olevaksi, mutta emättimen etuseinämässä 2,5–7,5 cm syvyydestä on löydetty noin kolikon kokoinen karhea alue, jossa on paljon tuntohermojen päätteitä.

Orgasmin saaminen on naisten toiseksi yleisin seksuaaliongelma

Kuten edellä mainitut tilastotkin osoittavat, seksuaalisuuteen ja orgasmiin liittyy vielä paljon epätietoisuutta, joka vaatisi avointa puhetta niin julkisesti kuin suhteiden sisälläkin. Se ei kuitenkaan ole mikään helppo homma: sen lisäksi, että seksistä suoraan puhuminen on ollut paheksuttua, ja seksuaalisuus ollut vaiettu osa elämää pitkään, naisen seksuaalinen nautinto on ollut tabu.

Myytti: Masturbaatio ei kuulu hyvään seksiin parisuhteessa

Hyvä seksi onnistuu oikein hyvin myös yksin. Itsetyydytys on itsetuntemusta lisäävä, muun muassa stressiä lievittävä ja unenlaatua parantava, nautinnollinen tapa, jonka avulla voi tutustua omaan kehoon ja seksuaalisuuteen jatkuvasti uusilla tavoilla. Sitä voi tehdä myös vain siksi, että se sattuu huvittamaan. Masturbointi oli kauan tabu, ja siihen liittyy edelleen monia harhakäsityksiä, kuten ajatus masturboinnista seksin korvikkeena. Tämä käsitys nostaa yhdessä harrastetun seksin turhaan jalustalle aiheuttaen sekä sinkuille että suhteissa oleville paineita. 

Itsetyydytys ja seksi toisen ihmisen kanssa eivät poissulje toinen toisiaan. Itsetyydytystä harrastavat kaikenlaiset ihmiset, eivät vain ne, joilla ei ole seksikumppania. Myös parisuhteissa ja avioliitossa olevat masturboivat. Ja ei, se ei ole missään muotoa pettämistä.

Jos et itse ole tutustunut omaan kehoosi, mistä tiedät, mistä nautit? 

Kirja: Parisuhde, Eroaminen, Avioero

Rakkauden (r)evoluutio -kirja

* Kuunnellaksesi äänikirjana tai lukeaksesi Rakkauden (r)evoluutio -kirjan jopa täysin ilmaiseksi hyödynnä kumppanuuslinkkejä tällä sivulla. Suhde on ”ihan ok”, mutta jotain puuttuu – kannattaako erota

Suomalainen ja ruotsalainen meni seksitutkimukseen, kumpi voitti?

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisilla pariskunnilla olisi seksikeskustelutaidoissaan vielä parantamisen varaa (RFSU, 2020). Tämä ei liene tule suurena yllätyksenä kellekään.

Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: Suomalaiset nuoret aikuiset puhuvat enemmän ja luontevammin seksiasioista kuin ruotsalaiset! 62 prosenttia 18-65-vuotiaista suomalaisista ei koe hankalana seksistä puhumista. Moni haluaisi kuitenkin kommunikoida seksistä enemmän; ainakin siitä, mistä he pitävät seksin aikana.

Hyvä rakastaja -myytti hyvän seksin esteenä? 

Kommunikaatiota ei ole vain puhuminen, vaan myös eleet, ilmeet ja kosketus. Kumppanille voi puhumisen sijaan myös konkreettisesti näyttää, mistä pitää. Sanallisessa kommunikaatiossa on tärkeää, että kaikki osapuolet ymmärtävät asian samalla tavalla, ja tarkennus on usein paikallaan: Ymmärsinkö oikein, että… tai: Tuntuuko tämä hyvältä? 

Tämä kuulostaa loogiselta, eikö? Useimpien ihmisten mielissä kuitenkin asuu käsitys Hyvästä Rakastajasta. Hän ei tarvitse ohjeita, hän tietää aina mitä tekee ja milloin! Hyvä Rakastaja ottaa määrätietoisesti ohjat ja tietää täydellisesti, mitä tehdä, kyselemättä. Hän ääntelee oikeissa paikoissa, vaihtelee sulavasti asentoja ja huokuu itsevarmuutta – ja seksiä.

Sen lisäksi, että nämä hyvä seksi- ja hyvä rakastaja- stereotypiat aiheuttavat paineita kaikille, voi olla, että sisäistetty käsitys itsestä hyvänä rakastajana voi olla esteenä hyvälle seksille. Tämä stereotyyppinen käsitys jättää täysin ulkopuolelle ihmisten yksilölliset mieltymykset ja tarpeen kommunikaatioon. Käsitys voi muuttua osaksi identiteettiä, jolloin kumppanin antamat ohjeet koetaan jopa loukkauksina.

Seksistä suoraan puhuminen voi jännittää ihan vaan tottumuksen puutteesta, mutta myös siksi, koska pelkäämme, että halumme tai tarpeemme ovat jotenkin vääränlaisia tai epänormaaleja. Tähän pyritään vaikuttamaan seksipositiivisuus-liikkeen avulla, joka yhä näkyvämmin taistelee perinteisiä haitallisia asenteita ja normeja vastaan.   

Ei ole myöskään mitään sääntöä tai lakia, joka kertoo, että parisuhteessa pitäisi olla seksiä.

Se, mitä parisuhteeseen kuuluu, on jokaisen suhteen osapuolten yksin päätettävissä.

Mitä sinun mielestäsi on hyvä seksi?

  • Miten määrittelisit hyvän seksin nykyisessä elämänvaiheessasi?
  • Onko tämä varmasti oma mielipiteesi, vai yleinen käsitys hyvästä seksistä?
  • Koetko että olet tyytyväinen seksielämääsi?
  • Jos et ole tyytyväinen, mihin et ole tyytyväinen?
  • Tunnetko halusi ja tarpeesi itse?
  • Oletko harjoitellut/pystytkö puhumaan avoimesti haluistasi, tarpeistasi ja mieltymyksistäsi kumppani(e)si kanssa?
  • Kysytkö kumppaniltasi hänen haluistaan, mieltymyksistään ja tarpeistaan?  

Päämääränä hyvä seksi = nautinto, ei orgasmit tai yhdyntäkerran ruksaaminen kalenteriin

Seksuaalinen nautinto tekee hyvää. Hyvä seksi on hyväksi niin fyysiselle kuin psyykkiselle terveydellekin. Tutkimusten perusteella haluamme enemmän seksiä, kuin sitä harrastamme. Miksi emme sitten pyöri hekumallisena vällyjen välissä jatkuvasti – yksin tai yhdessä?

Syyksi esitetään useimmiten kiirettä, älylaitteita, stressiä ja väsymystä – yleistä elämän kuormittavuutta siis. Lisäksi uskon, että ainakin osasyy halujen ja harrastetun seksin määrän epäsuhdan taustalla löytyy myös tässä artikkelissa esitetyistä tekijöistä: omaksumistamme virheellisistä käsityksistä seksiin liittyen, suorituspaineista, kommunikaation puutteesta ja sitä kautta epätyydyttävästä seksistä

Seksuaalisuutta ei voi erottaa ihmisestä kokonaisuutena. Seksuaalisuuteen liittyy tiiviisti käsitys itsestämme, kehostamme ja ihmissuhteista yleensä, seksikokemukset, traumat ja pelot sekä käsityksemme omista rajoistamme. Myös seksiin liittyvät taidot, kyky ottaa vastaan nautintoa ja antaa sitä toiselle sekä yhteiskunnan normit vaikuttavat seksuaalisuuteemme ja käsitykseemme seksuaalisuudesta ja seksistä yleensä.

Et ole kuitenkaan tuomittu toimimaan lukion terveystiedon tai Cosmon oppien varassa: Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät ajatusmallit ja käytännöt ovat taitoja, joita voi kehittää koko elämän ajan. Jos on avoin omien uskomuksiensa haastamiselle ja omaan seksuaalisuuteensa tutustumiselle, edessä voi olla vaikka minkälaisia nautintoja seksin saralla! 

Mitä sinun mielesi sanoo: oletko nautinnon arvoinen vai pidätteletkö itseäsi kenties joltain osin vielä?

Varaa itsellesi sopiva keskusteluaika helposti nettiajanvarauksella, kun haluat kahdenkeskistä sparrausta tähänkin mielenkiintoiseen teemaan liittyen!

Täällä olen sinua varten.

Nautinnolliseen ja iloiseen elämään inspiroiden,

Coach Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja
[email protected]

 

PS. Kommentoi alle mainitsematta jääneitä seksimyyttejä, absurdeja seksivinkkejä tai toiveita seksiaiheisiksi jutuiksi 🙂

Lähteet:

Väestöliitto (2015). FINSEX. Haettu osoitteesta: https://www.vaestoliitto.fi/tutkimus/perheiden-hyvinvointi/finsex/

Hunter Murray S. (2020). Not Always In The Mood: The New Science Of Men, Sex, And Relationships. Rowman & Littlefield Publishers.

FRSU (2020). Puhu seksistä – tutkimus.  Haettu osoitteesta: https://www.rfsu.com/fi/wp-content/uploads/2020/04/Dear-condom-II-Puhu-seksistä-tutkimus-2020.pdf

Salisbury, C. M., & Fisher, W. A. (2014). “Did you come?” A qualitative exploration of gender differences in beliefs, experiences, and concerns regarding female orgasm occurrence during heterosexual sexual interactions. The Journal of Sex Research, 51(6), 616-631.

Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja, Tietokirjailija Kati Niemi

Ajanvaraus

Coaching-, hypnoterapia- ja NLP-valmennus-ajanvaraus etänä ja kasvotusten tällä sivulla. Tervetuloa voimaantumaan! “Kiitos kaikesta tuestasi tämän vuoden aikana!🤗 Sinä koppasit minut turvaverkkoon, kun olin putoamassa; en

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa ilmainen e-kirja "Rakastan sinua, mutta..."

4 avaimen työkalupakki turhauttavan ‘Erota vai ei?’-ajatusvyyhdin selkiyttämiseen.